Suunnittelu

Keittiön suunnittelua, osa 2

18.7.2018

Katso myös Keittiön suunnittelua, osa 1

Huhtikuun postauksen jälkeen keittiö on luonnollisesti muotoutunut pidemmälle. Valaistuksen osalta homma on paketissa: ikkunalle otimme Hemtexistä tilaamamme By Rydénsin Bazar Mini-valaisimet ja niemekkeen päälle tulee IKEAn lasipurkit. Sähkösuunnitelman myötä keittiöön päätimme asennuttaa yleisvaloksi neljä halkaisijaltaan 12 senttistä Ensto Velox-led-paneelia/-alasvaloa. Ne muodostavat neliön antaen valoa koko huoneeseen (kuva). Niitä ohjataan himmentimellä eli tarvittaessa valotehoa saa laskettua. Led-alasvalot eivät ehkä ole se kaikkein countrymaisin ratkaisu yleisvaloksi, mutta emme päässeet minkäänlaiseen ratkaisuun keväällä yrittäessämme etsiä huoneeseen perinteisempää kattovalaisinta, joten päädyimme toiseksi parhaaseen ratkaisuun täydellisen valaisimen puuttuessa.

Ensto Velox ALSD117WPU -alasvalo

Kodinkonepuolella on myös tehty päätöksiä: Oulun Rakentaja 2018-messuilla tartuimme Powerin kodinkonetarjoukseen ja teimme kaupat AEG-paketista ja Festivo 120 CF-kylmiöpakastimesta. Kodinkoneet toimitetaan vasta lokakuulla suoraan rakennustyömaalle. Emme mitenkään olisi muuten voineet tehdä kauppoja jo huhtikuussa. Käytimme kodinkoneisiin lopulta jonkin verran enemmän kuin olimme budjetoineet, mutta ylitys oli harkittu (ja mielessä jo etukäteen). Käytännössä budjetti ylittyi Festivon ja tavallisen jääkaappi+pakastin-yhdistelmän erotuksen verran.

Festivon kylmiöpakastin on ollut haaveeni tulevaan taloon lähes yhtä kauan kun olemme talosta haaveilleet. Siinä on 500 litraa jääkaappitilaa ja 168 litraa No Frost-pakastintilaa. Jääkaappiosio jakautuu kolmeen: perinteinen kylmiö on tavallisen jääkaappikylmiön lämpöinen, alaosan toinen laatikko on +8-10 asteinen ja tarkoitettu tuorevihanneksille ja hedelmille, ja toinen alaosan laatikko on +0-asteinen lihoja ja kaloja varten. Koska Festivossa on vain pienehkö käyttöpakastin, tilasimme kodinhoitohuoneeseen AEG:n No Frost-kaappipakastimen valkoisena. Sitä varten on pohjapiirrokseen varattu tila jo luonnosvaiheesta alkaen.

Keittiöön valitsimme pyrolyysitoiminnolla varustetun (muuten aika perusmallisen) BPB352021M-uunin ja 80 cm leveän IPS84530FB-induktiotason. Festivon lisäksi 80-senttinen liesitaso oli yksi salainen toiveeni, sillä perinteisellä 60-senttisellä joutuu aina sumplimaan, jos on kaksi vähänkin isompaa kattilaa tai pannua liedellä yhtä aikaa. Leveämpi liesitaso tosin tarkoittaa myös sitä, että meidän pitää panostaa liesituulettimeen ja hankkia 80-90 cm leveä malli.

Astianpesukoneeksi valikoitui rosterinen keskitasoinen malli, joka tosin oli messuilla esillä olleista kaikkein hiljaisin. FFB63720PM-mallinen tiskikone lupaa pestä vain 40 desibelin voimakkuudella. Yleensä 45 desibeliä tai alle on hiljainen. Tiskikoneessa on kolmas kori aterimille ja tarvittaessa siihen saa ostettua perinteisen ripakorinkin. Testaamme ensin tasokoria, mutta olen melko varma, että perinteinen lähtee tilaukseen testin jälkeen. Kolmas taso on silti varmasti kätevä ainakin veitsille ja ruuanlaittovälineille.

Ennestään meillä ei ole omaa kokemusta kummastakaan merkistä, mutta näistä kuulee yleensä vain hyvää, joten toivotaan, että valinta osui oikeaan.

AEG:n liesitaso, uuni ja astianpesukone ja Festivon kylmiöpakastin

Liesituuletin jäi vielä tilaamatta, koska emme ole vielä varmoja haluammeko kalusteeseen integroidun vai seinällä erikseen olevan mallin. Sen osalta tilanne selkiytyy elokuun aikana, kun teemme lopullisen kiintokalustetilauksen.

Kiintokalusteiden osalta olemme tehneet materiaalipäätökset jo, vaikka kiintokalusteet lyödäänkin lopullisesti lukkoon ensi kuussa. Kävimme Omega-keittiön myymälässä muutama viikko takaperin ja mallailimme kuoseja ja  värejä valitsemaamme lattiamateriaaliin. Seinien yleisvärinä meillä on Tikkurilan Piazza (Y487) ja se on myös keittiön maalatuilla seinillä. Alunperin haaveilimme vaalean harmaasta välitilakaakelista, mutta lämpimään taittavan Piazzan kanssa ei sopinut yhteen puhtaan harmaa kaakeli. Näin ollen välitilaan tulee kiiltävä valkoinen Equipe Cottage 15 x 7,5 cm koossa tiililadottuna. Keittiön ovimalliksi valikoitui jo talvella Kensapuun Duo. Väriksi päätimme valita heidän keskiharmaan lyijyn (PG 1933), joka hieman lämpimään taittavana sopii yhteen Piazzan kanssa. Koska lattiaan tulee tammea jäljittelevä vinyylilankku, työtasoksi valitsimme massiivitammisen Ecolamin tammitason, jossa on valkea öljy. Ikkunaseinälle tulee todennäköisesti koko seinän mittainen Stalan tiskipöytä Combo D-altaalla.

Keittiöön tamminen työtaso, tumman harmaat ovet, valkoinen kaakeli ja vaalean harmaat seinät

Välitilakaakelin korkeus on edelleen harkinnan alla. Vaihtoehdot ovat joko 9 riviä tai 12 riviä 15 x 7,5 cm kokoista laattaa. Käytännössä siis vajaa 70 cm tai hieman yli 90 cm. Tilasimme välitilakaakelin tällä viikolla ja varasimme sitä riittävästi korkeamman välitilan toteutukseen, joten voimme kaakelia asentaessa päättää, milloin lopetamme latomisen. Mahdollisesti ylimääräiselle kaakelimäärälle tuli hintaa noin 50 euroa.

Kaksi vaihtoehtoa keittiön välitilan korkeudelle

Sähkösuunnitelma

28.6.2018

Tarkoitus oli jo toukokuussa valaistuspostauksen jälkeen avata meidän aatokset sähkösuunnitelman takana, mutta parempi nyt kuin ei koskaan. Toukokuussa meillä oli tiiviit kaksi viikkoa, kun työlistalla oli Jukkatalon sähkösuunnittelijan tekemän perustoimitussisältöisen sähkösuunnitelman kommentointi. Suurin osa ajasta meni valaisimien etsintään ja vaihtoehtojen selvittelyyn. Perustoimitussisällölläkin olisi varmasti pärjännyt kohtuullisesti, mutta päätimme tehdä joitain päivityksiä – toivottavasti parempaan päin.

Sähkösuunnitelma

Pistorasiat olivat helppo homma, mutta valaisimien kanssa painimme pitkään ja hartaasti. Ajattelimme, että lyömme kaikki kiinteästi asennettavat valaisimet lukkoon jo tässä vaiheessa, koska valaisimen koko vaikuttaa sen sijoitteluun, mutta tähän ei päästy. Esimerkiksi vessan lampetteja varten on nyt suunnitelmassa pisteet, mutta valaisin jäi vielä valitsematta. Onneksi johtojen paikat merkitään lopullisesti vasta työmaalla.

Emme halunneet koko asuntoa täyteen kiinteitä led-valaisimia, joten jätimme perustoimitussisällön Enston led-plafondit pois (pois lukien varasto ja käyttöullakko). Näiden tilalle hankimme esimerkiksi E27-kannalliset kiinteät valaisimet, jotka Jukkatalot sähkärit asentavat. Joihinkin tiloihin saatamme harkita led-moduulilla varustettua silmälle suotuisampia valaisimia. Halusin jättää vakiovalaisimet pois, koska jos päädymme valitsemaan kiinteillä led-moduuleilla varustettuja pinta-asennettavia valaisimia, haluan kontrollifriikkinä olla valitsemassa kyseiset valaisimet.

Joitain vaihtoehtoja yleisvaloiksi led-paneelien lisäksi, oikealta ylhäältä myötäpäivään: Nordlux Desi (E27), By Rydéns Ocean I (E27) ja Eglo Balla (E27).

Makuuhuoneisiin ja työhuoneeseen jäi alkuperäisen sisällön mukaan yhdet kattovalopistorasiat. Olohuoneeseen tulee yksi kattovalaisimen paikka, ruokapöydän päälle kaksi. Keittiöön lisäsimme niemekkeen ylle kaksi riippuvalaisimen pistoketta. Keittöön tulee lisäksi ikkunoiden päälle kiinteästi asennettuna seinävalaisimet. Eteisen kattovalaisinpistorasiat korvasimme kiinteillä valaisimilla, jotka hankimme itse. Näissäkin Jukkatalo hoitaa asennuksen. Jos huonekorkeutta olisi enemmän kuin 2,6 metriä, olisi eteiseen voinut jättää tavalliset valaisinpistorasiat ja hankkia näihin vähän näyttävämmät valaisimet. Työhuoneen tuuletusikkunan eteen lisäsimme kattoon valaisinpistorasian, jos joskus siihen haluaa ripustaa ikkunavalon.

Kiinteitä led-paneeleja kirjasimme suunnitelmaan alunperin 9 kappaletta: 2 pesuhuoneeseen (8W/550 lm), kaksi keittiöön (11W/820 lm) ja viisi olohuone-ruokailutilaan (11W/820 lm). Nyttemmin, hankittuamme Enston Velox-paneelit (ALSD117WPU/ALSD180WPU), aloimme miettimään, olisiko keittiössä sittenkin mukavampi olla neljä pienempää kahden isomman sijaan. Mietimme myös, olisiko pesuhuoneessa sittenkin hyvä olla kaksi isompaa pienempien sijaan. Joten, kun sain Jukkatalon talotekniikan työpäälliköltä kuittauksen, että kahden lisävalon lisääminen keittöön onnistuu tuntityönä (noin 1 h), päätimme siirtää alunperin keittiöön ajatellut paneelit pesuhuoneeseen ja hankkia kaksi pienempää lisää keittiötä varten.

Vasemmalla Ensto Velox ALSD117WPU (8W, 550 lm, 3000K), oikealla Ensto Velox ALSD180WPU (11W, 820 lm, 3000K)
Keittiön päivitetty sähkösuunnitelma. Neljää yleisvalona toimivaa led-paneelia ohjataan himmentimellä.

Lisäpistorasiat yritimme miettiä sen mukaan, että esimerkiksi olohuoneessa ja työhuoneessa pärjättäisiin ilman jatkojohtoja, ja että keittiössä on sopivasti pistorasioita sekä niemekkeellä, altaalla että liedellä työskentelyä varten. Ruokakomeroon lisäsimme kaksi pistorasiaa: toisen tason päälle tulevalle mikrolle ja toisen rikkaimurille. Olohuoneen ja ruokailutilan ikkunoiden keskikohdalle lisäsimme kattoon pistorasiat kausivaloja varten. Ja vessaan lisäsimme toisen 2-osaisen pistorasian sellaiseen paikkaan, että sen olisi tarkoitus jäädä kaapin sisälle.

Nyt raksalla ollaankin jo siinä vaiheessa, että kaksi seuraavaa viikkoa on varattu LVI- ja sähköasennusten ensimmäiselle vaiheelle (yhteensä kolme vaihetta). Kaikki ennen lattiavalua tehtävät asennukset ja vedot siis hoidetaan nyt heinäkuun alussa.