Suunnittelu

Kalustetoimittajan valinta

5.4.2018

Ajallisesti lopullinen kalustetilaus pitää tehdä vasta elokuulla ja etukäteen oletin, että valitsisimme kiintokalusteiden toimittajan vähän pidemmän harkintaprosessin päätteeksi kevään aikana, mutta viime kuussa laitoimme nimet paperiin kalustetoimittajan kanssa melko lyhyen tarjouspyyntökierroksen päätteeksi. Jätimme muuttovalmiista Jukkatalostamme kiintokalusteet toimitussisällön ulkopuolelle, sillä meillä on keskimääräistä enemmän kalusteita ja talotoimittajan kautta otettuna kalustehinta olisi nostanut kokonaiskustannukset budjettimme ulkopuolelle, joten päätimme kilpailuttaa kalusteet erillisenä urakkana.

Helmikuun lopulla piirsin kalustekuvista hahmotelmat ja pyysin niiden avulla muutamilta toimittajilta hinta-arviota. Noin puolet puhelimella kiinnisaamistani kalustefirmoista sanoi, että tekevät mielellään tarjouksen kunhan meillä on ensin lupakuvat. Lupakuvat olivat silloin vasta piirtopöydällä, joten näiden toimittajien kohdalla asiaa ei voinut edistää. Kyse oli muuten isommista toimijoista, joista yksi avautui puhelimessa melko epäammattimaisesti ja ikävällä sävyllä ”ohjelmien kalliudesta” ja ”turhasta työstä, kun kalustesuunnitelmia pitää muuttaa jos pohjakuvat muuttuvat”. Sanomatta selvää, että tämä toimittajaehdokas vedettiin heti listalta yli. Kolme kalustetoimittajaa lupasi antaa karkean arvion sähköpostilla antamiemme toiveiden ja speksien perusteella ja yhdelle kalustetoimittajalle varasimme suoraan suunnitteluajan.

Sähköpostilla suoraan saamamme hinta-arviot osuivat melko isoon haarukkaan. Kahdella hinta oli asennettuna suurin piirtein sama kuin kolmannen pelkkien kalusteiden hinta. Omega-keittiöt oli yksi sähköpostilla pelin avanneista toimittajista. Heidän myyjänsä oli muita aktiivisempi hinta-arviota antaessaan, joten varasimme myös heille suunnitteluajan.

Kensapuun Duo-ovimalli
Kensapuu Duo

Saimme kummaltakin paikan päällä tavatulta myyjältä kilpailukykyiset tarjoukset. Näiden vertailu oli helppoa, koska pyrimme pitämään valinnat mahdollisimman samoina ja kumpikin tarjosi Kensapuun ovia. Vakuutuimme Omega-keittiöiden tuotevalikoimasta, asiakaspalvelusta ja joustavuudesta pari tuntia myymälässä taaperon kanssa pyörittyämme ja kaupathan siitä syntyi, vaikka tarkoitus oli käydä lupakuvat saatuamme vielä jonkun isomman kalustetoimittajankin luona tekemässä suunnitelmat ennen kiintokalustetoimittajan valintaa.

Meillä on nyt siis alustavat suunnitelmat keittiöön, ruokakomeroon, ruokailutilaan, päämakuuhuoneeseen, eteiseen, vessaan ja kodinhoitohuoneeseen. Ihan lopulliset valinnat kalusteiden järjestyksestä, mitoituksesta, mekanismeista ja materiaaleista teemme joskus loppukesästä, mutta tällä hetkellä meidän suunnitelmiin on piirretty mm. Kensapuun Duo– ja Sointu-ovet, Stalan pitkä tiskipöytä Combo D-altaalla, massivitammitaso keittiöön, laminaattitasoa eteiseen, vessaan ja kodinhoitohuoneeseen, ja korkeisiin kaappeihin tankojen ja hyllyjen lisäksi lankakoreja. Kerromme lisää kiintokalustevalinnoista kunhan niistä tiedämme itse enemmän!

3D-mallinnos keittiön alustavasta suunnitelmasta
Keittiön alustava suunnitelma, ikkunat eivät vastaa todellisuutta

//M

Kuvat: Kensapuu ja Omega-keittiöt

Rakennuslupahakemus

27.3.2018
Ruuvimeisseleitä (Jack Douglass/Unsplash)

Eilen puolilta päivin tapahtui se, mitä on puuhattu viimeiset viikot: rakennuslupahakemus laitettiin Lupapisteen kautta rakennusvalvonnan käsiteltäväksi! Tarkemmin sanottuna pääsuunnittelijamme Anniina laittoi sen eteenpäin. Olipas taas säätöä ihan loppuun asti.

Saimme lupakuvat kohta kaksi viikkoa sitten Jukkatalolta. Vaikka olimme katselleet lupakuvia jo moneen kertaan ja tarkistaneet kaikki kommentointikierroksen muutokset, huomasimme viime torstai-iltana, että kommentointivaiheessa muutetun päämakuuhuoneen ikkunan merkintä ei vastannut piirrosta. Piirros oli muutettu meidän toiveen mukaan, mutta teksti oli jäänyt alkuperäiseksi. Saimme päivitetyn, ikkunan merkinnän osalta korjatun pohjapiirroksen heti seuraavana aamuna.

Tonttikaupan jääminen viime tinkaan helmikuun lopussa lykkäsi rakennuslupahakemuksen jättämistä noin viikolla. Tosin tämän ansiosta ehdimme huomata ikkunamerkintävirheen… Tonttikaupasta oli määrä tulla lainvoimainen eilen ja olin sopinut etukäteen laskutuksesta vastaavan teknisen avustajan kanssa, että voin hakea tontin laskun ja lainvoimaisuustodistuksen kunnantalolta maanantaina sen sijaan, että odotamme niiden saapumista postitse. Siispä päiväkodilta lähtiessä soitin kunnantalolle ja varmistin, että laput on mahdollista saada heti aamulla. Lyhyen odottelun jälkeen sain laskun ja todistuksen. Lupahakemuksen pystyi jättämään, kun tontti oli maksettu ja kuitin liitti hakemukseen.

Olin jo viime viikolla pankkiin yhteydessä, että tarvitsemme ensimmäisen lainaerän maanantaiaamuna, jotta voin heti laskun saatuani maksaa tontin ja varainsiirtoveron. Pankista onneksi siirrettiin yhteyshenkilön tämän viikkoisen loman vuoksi tarvittavat rahat tilillemme jo perjantaina maanantaita odottamaan.

Sunnuntaina tontin kauppakirjaa lupahakemukseen skannatessani huomasin kauhuissani, että pankista saamastamme kopiosta puuttui yksi sivu. Alkuperäinen kauppakirja jäi pankille lainhuudatusta ja kiinnityksiä varten. Laitoin viestiä sekä pankin yhteyshenkilölle että pääsuunnittelijalle. Pääsuunnittelija ei ollut ehtinyt maanantaiaamuna reagoida kysymykseeni puuttuvan sivun vaikutuksesta ennen kuin jo sain pankista kauppakirjan skannatun kopion sähköpostiini. Yhteyshenkilömme oli onneksi lomallaankin tarkistanut sähköpostinsa. Näin saimme rakennuslupahakemukseen kokonaisen kauppakirjan. Tämänkin viime hetken säädön olisi voinut välttää skannaamalla kauppakirjan jo aiemmin, jolloin täydellisen kopion olisi saanut jo aiemmin.

Nyt reilu vuorokautta myöhemmin 3/8 naapurista (kullakin tontilla kaksi omistajaa) on jo kuitannut naapurien tiedottamisen ja aktiivisesti lupahakemuksen täyttövaiheessa apuna ollut rakennustarkastajakin näyttää jo merkinneen hakemukseen täytetyt kentät ok:ksi. Lupakuvissa ei vielä ole rakennusvalvonnan merkintöjä. Kun itse saimme naapuritontin rakennushankkeen tiedotukseen Lupapisteen kautta, kommentointi/reagointiaikaa oli kaksi viikkoa. Oletettavasti sama on myös meidän hankkeen tapauksessa.

Tämän vuotisille tontin varaajille järjestetyssä infossa rakennusvalvonta lupaili, että hakemuksen käsittelyaika on 3-5 viikkoa, mikäli hakemuksen jättäminen ei jää toukokuulle tai kesälle. Silloin käsittelyajat pitenevät ruuhkan vuoksi. Nyt kun rakennusvalvonnalla on ollut jo hyvin aikaa tutustua meidän projektiin ja luonnosvaiheen kommentoinnissakin heidän muutosvaatimuksensa olivat pienehköjä, toivomme, että saamme rakennusluvan minimiajassa. Toivossa on hyvä elää jne.

Ja täytyy vielä sanoa, että on käsittämättömän nykyaikaista ja helppoa, että rakennuslupahakemuksen voi jättää täysin sähköisesti ilman, että rakennusvalvontaan tarvitsee viedä tai lähettää yhtäkään paperia.

//M

Kuva: Jack Douglass / Unsplash

Projektitietoa ja lupakuvat

21.3.2018

Avasin uuden sivun projektitiedolle. Se löytyy valikosta nimellä Projekti. Kokoamme sivulle projektiin liittyviä tietoja ja kuvia. Tällä hetkellä sivulta löytyy lupakuvat ja aikatauluhahmotelmaa.

Saimme viime viikolla Jukkatalolta lupakuvat. Teimme kaupantekovaiheen kuviin jonkin verran isompia ja pienempiä muutoksia ja lopulta hyvitysten ja lisäkustannusten ynnääminen teki meille reilun 1000 euron lisälaskun. Isoimmat muutokset olivat teknisen tilan siirto eteisen viereiseen vaatehuoneeseen ja huoneen muuttaminen arkieteiseksi, teknisen tilan siirrosta johtunut palo-osastoinnin muuttaminen, kylmänä pidettävän käyttöullakon lisääminen autokatoksen päälle ja kunnan vaatimien lumiesteiden lisääminen kaikille lappeille. Autokatos myös piteni 30 cm, jotta kodinhoitohuoneen ovelle saatiin tilavaraus esteettömyysmääräysten vaatimalle 1500*1500 mm tasanteelle.

Nyt rakennuslupa odottaa enää tontin laskua ja papereita. Teimme tonttikaupat 28.2.2018 ja kaupan piti olla selvä alle kolmessa viikossa, valitusajan umpeuduttua. Tuolla aikataululla meidän olisi pitänyt saada lasku ja muut paperit tämän viikon tiistaina, mutta maanantaina selvisi, että kauppa saa lainvoiman vasta ensi maanantaina 26.3.2018. Syytä en kysyessäni saanut. Olisiko joku voinut valittaa kaupasta? Ostimme tontin kunnan vuosittaisesta tonttijaosta, joten en jaksa uskoa tuohonkaan.

Laitoin tänään pankkiin viestiä, että maanantaina tarvitaan ensimmäinen lainaerä, että saamme tontin, verot, pikkukulut ja rakennusluvan maksettua, jotta saamme rakennusluvan heti maanantaina-tiistaina eteenpäin Lupapisteen kautta. Tähän ensimmäiseen isompaan kuluerään käytetään vanhan asuntomme myynnistä käteen jääneet varat (joista on jätetty sivuun vähän pelivararahaa, joka voidaan tarvittaessa ottaa käyttöön loppuvaiheessa joko koko lainan päälle tai mieluiten loppulainan sijaan).

//M

Toimittajien valintoja ja lupakuvakommentteja

12.3.2018

Vaikka rakennutamme talon muuttovalmiina, jätimme toimituksesta pois kalusteet ja takan. Lisäksi hankimme joitain pintamateriaaleja itse. Oman työn määrä muuttovalmiissakin on nyt todettu isoksi, vaikka edelleenkään ei tontilla ole tapahtunut mitään. (Sähköistä) paperihommaa, sähköpostien kirjoittamista ja puheluita riittää joka päivälle ja näemmä myös yölle. Nyt on kolmas ilta, kun valvon yli puoleen yöhön, jotta saamme asioita pakettiin.

Lähetin juuri äsken neljän A4:n (ja muutaman liitetiedoston) verran kommenttejamme lupakuviin. Asemakuvaan muutokset olivat pieniä: lumenläjityspaikkaa, kodinhoitohuoneen oven tasanteen tilavarausta, ja invaliuskavarausta terassille. Julkisivukuviinkin kommentit olivat yksinkertaisia: lumiesteitä lisää, ikkunoiden ristikoiden hienosäätöä, julkisivun värien lukitsemista, ja terassin laudoitusten täsmentämistä. Pohjapiirrustukseen muutoksia tulikin sitten isompi määrä, vaikka pohja onkin meidän suunnittelema. Ikkunoiden siirtelyä, terassin koon muuttamista, teknisen tilan siirtämistä, vaatehuoneen, kodinhoitohuoneen ja pesuhuoneen väliseinien pientä liikuttelua, vesipisteiden paikkojen ja lieden paikan ilmoittamista, jne. jne. Hintaan kuuluu vain tämä yksi kommentointikierros, joten yritimme olla kommenteissamme riittävän selkeitä, että piirrustus osuu kerralla maaliin. Pääpiirrustukset meille luvattiin jo tälle viikkoa, oletettavasti myös asemapiirrustus saadaan muutamassa päivässä. Jospa rakennusluvan saisi virastoon ensi viikolla!

Viime viikkoina olen kysellyt tarjouksia asemakaavaluonnoksen ja maaperätutkimuksen avulla maanrakennusurakoitsijoilta ja olemme porukalla käyneet parilla kalustetoimittajalla piirrättämässä ja lasketuttamassa kalustetarjouksia. Parilta kalustetoimittajalta sain omien kuvien perusteella kalustehinta-arvion sähköpostilla. Ajatuksemme oli käydä ainakin vielä parilla kalustetoimittajalla katsomassa paikan päällä, mutta löysimme niin mukavan oloisen toimittajan, että kun tänään sain vahvistetun maatyöurakkahinnan, joka ei räjäyttänyt budjettiamme, päätimme tarttua saamaamme kalustetarjoukseen. Samaan hengenvetoon kuittasin tilauksen sisään myös maanrakennusfirmaan.

Talon kanssa tuntuu, että koska tekemistä ja päättämistä tuntuu riittävän, on helpotus, kun pystyy yhden tai kaksi hommaa vetämään listalta yli. Viime viikolla ehdin jo hyväksyä takkatoimittajan tarjouksen, joten tehtävälista on alkanut lyhentymään mukavasti!

//M

Muutoksia rakentamismääräyskokoelmaan vuoden 2018 alusta

9.3.2018

Suomen rakentamismääräyskokoelmaa ylläpitää Ympäristöministeriö. Ministeriön sivuilta napattua:

Maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999, MRL) määritellään rakentamista koskevat yleiset edellytykset, olennaiset tekniset vaatimukset sekä rakentamisen lupamenettely ja viranomaisvalvonta. Olennaiset tekniset vaatimukset koskevat rakenteiden lujuutta ja vakautta, paloturvallisuutta, terveellisyyttä, käyttöturvallisuutta, esteettömyyttä, meluntorjuntaa ja ääniolosuhteita sekä energiatehokkuutta. Lain 117 §:ssä annetaan olennaisten teknisten  vaatimusten lisäksi asetuksenantovaltuutus koskien rakennusten käyttö- ja huolto-ohjetta. Tarkemmat rakentamista koskevat säännökset ja ohjeet kootaan Suomen rakentamismääräyskokoelmaan.

Kaikki voimassa olevat rakentamismääräykset löytyvät Ympäristöministeriön sivuilta kymmenen eri otsikon alta, muun muassa paloturvallisuus, esteettömyys, meluntorjunta ja ääniolosuhteet, ja energiatehokkuus. Kaikki rakentamismääräykset koskevat uudisrakentamista, mutta vain osa pientalojen rakentamista.

Monen kunnan rakennusvalvonnat ovat järjestäneet vuoden 2018 alusta voimaan astuneista määräyksistä infotilaisuuksia rakennusalan ammattilaisille. Meidän tulevan kotikunnan rakennusvalvonta avasi muutoksia myös meille amatööreille tontin varanneille järjestetyn infotilaisuuden yhteydessä. En lähde maallikkona avaamaan kaikkia muutoksia virheidenkin välttämiseksi, mutta listaan alle muutaman määräysmuutoksen, jotka mahdollisesti vaikuttavat tämän vuoden puolella rakennuslupaa hakevien suunnitelmiin. Ammattilaisilla muutokset pitäisi olla tiedossa, muuta ei ole pahitteeksi, vaikka itsekin on hereillä.

  • Erillistä teknistä tilaa ei lasketa enää kerrosalaan mukaan (ei merkitystä, onko sisäänkäynti sisä- vai ulkokautta).
  • Asuinhuoneen ja majoitustilan ikkunan tai sen osan on oltava avattavissa.
  • Asuinhuoneiston ja majoitustilan sisäisen portaan nousu saa olla enintään 19 cm ja etenemän tulee olla vähintään 25 cm.
  • Mikäli ikkunassa pitää olla turvalasi (alareuna alle 70 senttimetrissä), sen pitää olla turvalasia; uusi määräys ei salli turvalasin korvaamista 6 mm tasolasilla.
  • Lumiesteet pitää olla kaikilla lappeilla, joiden alla leikitään tai kuljetaan.
  • Takan ja puukiukaan savupiipun sekä liitin- ja yhdyshormin tulee olla T600-lämpötilaluokan mukainen (muurattu tai asetuksen mukaisesti rakennettu tehdasrakennettu teräspiippu). Muistelen myös, että infotilaisuudessa kerrottiin enemmänkin hormin suojaetäisyyksistä ja mm. puukiukaan hormin vaatimista suojapelleistä.
  • Hormin läpivienneissä on tiukemmat rakenteelliset vaatimukset, muun muassa vähintään 100 mm A1-luokan lämpöeristettä. Savupiippua ei saa ottaa käyttöön ennen kuin se on tarkastettu/katselmoitu.
  • Esteettömyyden puolella useita muutoksia, sekä kiristyksiä että huojennuksia, mm:
    • Rakennukseen johtavan kulkuväylän tulee olla vähintään 1,2 metriä leveä ja kaltevuus saa olla korkeintaan 5 astetta.
    • Rakennuksen ulko-oven avautumispuolella tulee olla vähintään 40 cm vapaata tilaa.
    • Ulko-oven edessä olevan tasanteen pitää olla vähintään 1,5 x 1,5 metriä.
    • Terassille ja parvekkeelle johtavan oven vapaa leveys pitää olla vähintään 80 cm, mutta sauna on poistettu asumista palvelevien tilojen listalta ja sen ovi saa olla kapeampi.

Se, miksi aloin kirjoittamaan aiheesta on se, että tällä viikolla meidän lupakuvavedokset käytettiin rakennusvalvonnassa kommentoitavana. Rakennusvalvonnan kommentti oli, että myös autokatoksesta kodinhoitohuoneeseen johtavan oven edessä pitäisi olla 1,5 x 1,5 metrin kokoinen tasanne. Eli terassi. Eli tanssitila. Eli autokatosta pitäisi pidentää reilusti, jos autoa ei haluaisi parkkeerata ihan tasanteeseen kiinni. Eli ensimmäinen moka itse suunnitellussa pohjassa?!

Laitoin puolipaniikissa sähköpostia pääsuunnittelijallemme/vastaavalle työnjohtajallemme ja googlasin määräyksiä ja niihin liittyviä tekstejä kuin maaninen orava. Yritin jopa soittaa ympäristöministeriössä istuvalle esteettömyydestä vastaavalla yliarkkitehdille saadakseni selvyyden siihen, pitääkö tasanne olla jokaisella ulko-ovella vai riittäisikö yksi. Valtioneuvoston asetus rakennuksen esteettömyydestä (241/2017) sanoo näin:

3 §
Rakennuksen sisäänkäynti

Rakennuksen ulko-oven avautumispuolen etäisyys seinän sisänurkasta tai muusta kiinteästä esteestä on oven ulkopuolella oltava vähintään 400 millimetriä.

Ulko-oven edessä olevan tasanteen on oltava vähintään 1500 millimetriä leveä ja vähintään 1500 millimetriä pitkä.

Teksti on melko itsestään selvä. Ulko-ovi kuin ulko-ovi. Mutta. Perustelumuistio valtionevoston asetuksesta rakennuksen esteettömyydestä sanoo näin:


Sen mukaan ulko-oven edessä olevan tasanteen olisi oltava molemmilta sivuiltaan vähintään 1 500 millimetriä. Vaatimus mahdollistaisi apuvälineellä tai lastenvaunujen kanssa liikkuvan sujuvan sisäänpääsyn rakennukseen.

Tässä oli minusta pieni oljenkorsi siihen, että kaikkia ulko-ovia ei tulkittaisikaan samalla tavalla. Luulisi, että riittää, että rakennukseen on sujuva käynti edes jostain ulko-ovesta, niin kuin esimerkiksi meidän selvästi pääoveksi tarkoitetusta eteisen ulko-ovesta.

Tästä löydöstä ja pääsuunnittelijan samansuuntaisista kommenteista piristyneenä laitoin rakennusvalvontaan viestiä Lupapisteen kautta ja ehdotin, kävisikö heille, että kodinhoitohuoneen ulko-ovelle tehtäisiin tilavaraus esteettömälle tasanteelle, mutta nyt se toteutettaisiin nykyisen elämäntilanteen mukaan. Rakennusvalvonta kuittasikin nopeasti, että tilavaraus riittää. Joten pidennämme autokatosta vähän. Vedoksissa autokatos on 7,2 metriä, joten pyydämme lisäämään siihen 30 senttiä, jolloin 6 + 1,5 m täyttyy. Samalla saamme varastoon vähän lisää tilaa, sillä pääsuunnittelijan (ja myös rakennusvalvonnan) ehdotuksesta erotamme teknisen tilan omaksi tilakseen, jolloin palo-osastointia voidaan muuttaa.

Kaiken kukkuraksi yliarkkitehti soitti minulle takaisin (olin yllättynyt ja jokseenkin nolostuksissani), kun tilavaraus oli jo ratkaissut tilanteen, ja juttelimme muutaman minuutin tästä vaatimuksesta. Ministeriö ei tietenkään ota kantaa yksittäistapauksiin, mutta kuulemma rakennusvalvonnat voivat tulkita määräystä eri tavoin. Esimerkiksi jonkun projektin kohdalla voitaisiin jossain kunnassa jopa katsoa, että mikäli yksi sisäänkäynti on selvästi pääsisäänkäynti, voitaisiin määräys unohtaa muiden sisäänkäyntien kohdalla kokonaan.

Koska lupakuvarintamalla ei tällä viikolla edistytty kovinkaan paljon, sillä sekä Jukkatalon piirtäjät että asiakasvastaava olivat talvilomalla, tarjosi tämä episodi vähän jännitystä ja tekemistä. Eh.

Viikon paras anti oli, kun kävimme kuvat läpi pääsuunnittelijan kanssa läpi alkuviikosta ja saimme hyödyllisiä kommentteja sekä määräysten täyttämiseen ja käyttömukavuuden parantamiseen että mahdollisiin säästökohteisiin. Kunhan saamme tiettyihin kustannusvaikutuskysymyksiimme kommentit Jukkatalolta alkuviikosta, voimme tehdä lopulliset muutospyynnöt lupakuviin. Saamme kuvat ja energiatodistuksen siis jo ehkä ensi viikolla. Muilta osin pääsuunnittelijamme onkin kasannut rakennuslupaa jo hyvälle mallille.

//M