Jukkatalo

Maatyöt puolessa välissä

12.5.2018

Tontilla on parin viikon aikana tapahtunut paljon. Viime viikolla maanrakennusfirma kaatoi tontilta puut ja tällä viikolla ryteikkö muuttui sorapediksi ja (vielä liian matalaksi) nurmipohjaksi. Pohjatöiden tekoon oli varattu tämä ja ensi viikko, mutta pienen tontin ja talon työt oli nopeasti valmiit. Nyt pitää odottaa viikon verran ennen kuin Jukkatalo alkaa hommiin ja Suomen Taloperustus alkaa pystyttämään sokkelimuotteja.

Tulevan viikon aikana pitää selvittää, mistä ja millä hinnalla nurmialueille saisi täyttömaata. Se todennäköisesti kannattaisi ajattaa ja levityttää nyt samaan syssyyn ennen kuin pihaan on hankalampi päästä isolla laitteella. Samalla nurmialueilla olisi aikaa painua ensi kevääseen asti, jolloin levitetään nurmimullat.

Alunperin tätä (täyttömaan) tarvetta ei osattu ottaa huomioon oikein, sillä maanrakennusfirman kanssa puhuttiin tarjouspyyntövaiheessa enemmänkin siitä pienestä mahdollisuudesta, että ylimääräistä maata pitää ajaa tontilta pois.

Viikko sitten perjantaina tontilla pidettiin rakennusvalvonnan aloituskokous. Suunnitelmiin tai korkoihin ei tarvinnut tehdä muutoksia ja samalla annettiin myös aloitusilmoitus. Ensi tiistaina on vuorossa Jukkatalon aloituspalaveri. Ja tänään kuulimme, että (ensimmäinen) pystytyspäivä olisi viikon 24 tiistaina eli 12.6.!

Yllä oleva kuvapari on otettu tulevan kuistin kohdilta. Kuvissa näkyy tontin etupihaksi jäävän osan nurkat. Vasemmalla rajapyykki on puupinon ja männyn takana kumossa oleva keppi ja oikealla liikennemerkin takana näkyvä oranssipäinen keppi. Etupihan takana on pyörätie, jonka taakse nousee naapurin talo. 1018 neliön tontti ei ole iso, mutta tarjoaa sen reilusti enemmän tilaa ja mahdollisuuksia (ja työtä) kuin postimerkin kokoiset taloyhtiöasuntojen pihat.

Meillä on rakennuslupa!

10.4.2018

Ron Swanson juhlii

Tänä aamuna klo 7:11 sähköpostilaatikkoon pamahti Lupapisteen ilmoitusviesti: hankkeen tila on nyt ”Päätös annettu”. Meillä on siis rakennuslupa! Myönteinen päätös rakennuslupahakemukselle on annettu tänään 10.4.2018. Valitusaika päättyy 24.4. eli lainvoimainen rakennuslupamme on 25.4. Laitoin silti jo Jukkatalolle tiedon saadusta luvasta, että voivat edetä omien prosessiensa kanssa.

Kunnan rakennusvalvonta oli erittäin ripeä otteissaan ja saimme rakennusluvan 15 päivää rakennuslupahakemuksen jättämisen jälkeen. Erittäin iso kiitos aktiivisesti jo valmisteluvaiheessa mukana olleelle rakennustarkastajalle, joka oma-aloitteisesti ehdotti viime viikolla, että ottaisin suoraan yhteyttä viimeiseen naapuriin, joka ei ollut vielä kuitannut naapurien tiedottamista. Ilman tätä keskiviikkona tehtyä toimenpidettä olisi naapurien kuuleminen kuittaantunut automaattisesti vasta eilen, kun kaksi viikkoa tuli täyteen.

Mikäli toimituspäivää ei tarvitse lykätä (lupaprosessiin päästiin viikkoa alunperin oletettua myöhemmin), talon elementit saapuvat tontille viikolla 24. Siis yhdeksän viikon päästä! Maatyöt aloitetaan viikolla 19.

//M