rakennuslupa

Meillä on rakennuslupa!

10.4.2018

Ron Swanson juhlii

Tänä aamuna klo 7:11 sähköpostilaatikkoon pamahti Lupapisteen ilmoitusviesti: hankkeen tila on nyt ”Päätös annettu”. Meillä on siis rakennuslupa! Myönteinen päätös rakennuslupahakemukselle on annettu tänään 10.4.2018. Valitusaika päättyy 24.4. eli lainvoimainen rakennuslupamme on 25.4. Laitoin silti jo Jukkatalolle tiedon saadusta luvasta, että voivat edetä omien prosessiensa kanssa.

Kunnan rakennusvalvonta oli erittäin ripeä otteissaan ja saimme rakennusluvan 15 päivää rakennuslupahakemuksen jättämisen jälkeen. Erittäin iso kiitos aktiivisesti jo valmisteluvaiheessa mukana olleelle rakennustarkastajalle, joka oma-aloitteisesti ehdotti viime viikolla, että ottaisin suoraan yhteyttä viimeiseen naapuriin, joka ei ollut vielä kuitannut naapurien tiedottamista. Ilman tätä keskiviikkona tehtyä toimenpidettä olisi naapurien kuuleminen kuittaantunut automaattisesti vasta eilen, kun kaksi viikkoa tuli täyteen.

Mikäli toimituspäivää ei tarvitse lykätä (lupaprosessiin päästiin viikkoa alunperin oletettua myöhemmin), talon elementit saapuvat tontille viikolla 24. Siis yhdeksän viikon päästä! Maatyöt aloitetaan viikolla 19.

//M

Rakennuslupahakemus

27.3.2018
Ruuvimeisseleitä (Jack Douglass/Unsplash)

Eilen puolilta päivin tapahtui se, mitä on puuhattu viimeiset viikot: rakennuslupahakemus laitettiin Lupapisteen kautta rakennusvalvonnan käsiteltäväksi! Tarkemmin sanottuna pääsuunnittelijamme Anniina laittoi sen eteenpäin. Olipas taas säätöä ihan loppuun asti.

Saimme lupakuvat kohta kaksi viikkoa sitten Jukkatalolta. Vaikka olimme katselleet lupakuvia jo moneen kertaan ja tarkistaneet kaikki kommentointikierroksen muutokset, huomasimme viime torstai-iltana, että kommentointivaiheessa muutetun päämakuuhuoneen ikkunan merkintä ei vastannut piirrosta. Piirros oli muutettu meidän toiveen mukaan, mutta teksti oli jäänyt alkuperäiseksi. Saimme päivitetyn, ikkunan merkinnän osalta korjatun pohjapiirroksen heti seuraavana aamuna.

Tonttikaupan jääminen viime tinkaan helmikuun lopussa lykkäsi rakennuslupahakemuksen jättämistä noin viikolla. Tosin tämän ansiosta ehdimme huomata ikkunamerkintävirheen… Tonttikaupasta oli määrä tulla lainvoimainen eilen ja olin sopinut etukäteen laskutuksesta vastaavan teknisen avustajan kanssa, että voin hakea tontin laskun ja lainvoimaisuustodistuksen kunnantalolta maanantaina sen sijaan, että odotamme niiden saapumista postitse. Siispä päiväkodilta lähtiessä soitin kunnantalolle ja varmistin, että laput on mahdollista saada heti aamulla. Lyhyen odottelun jälkeen sain laskun ja todistuksen. Lupahakemuksen pystyi jättämään, kun tontti oli maksettu ja kuitin liitti hakemukseen.

Olin jo viime viikolla pankkiin yhteydessä, että tarvitsemme ensimmäisen lainaerän maanantaiaamuna, jotta voin heti laskun saatuani maksaa tontin ja varainsiirtoveron. Pankista onneksi siirrettiin yhteyshenkilön tämän viikkoisen loman vuoksi tarvittavat rahat tilillemme jo perjantaina maanantaita odottamaan.

Sunnuntaina tontin kauppakirjaa lupahakemukseen skannatessani huomasin kauhuissani, että pankista saamastamme kopiosta puuttui yksi sivu. Alkuperäinen kauppakirja jäi pankille lainhuudatusta ja kiinnityksiä varten. Laitoin viestiä sekä pankin yhteyshenkilölle että pääsuunnittelijalle. Pääsuunnittelija ei ollut ehtinyt maanantaiaamuna reagoida kysymykseeni puuttuvan sivun vaikutuksesta ennen kuin jo sain pankista kauppakirjan skannatun kopion sähköpostiini. Yhteyshenkilömme oli onneksi lomallaankin tarkistanut sähköpostinsa. Näin saimme rakennuslupahakemukseen kokonaisen kauppakirjan. Tämänkin viime hetken säädön olisi voinut välttää skannaamalla kauppakirjan jo aiemmin, jolloin täydellisen kopion olisi saanut jo aiemmin.

Nyt reilu vuorokautta myöhemmin 3/8 naapurista (kullakin tontilla kaksi omistajaa) on jo kuitannut naapurien tiedottamisen ja aktiivisesti lupahakemuksen täyttövaiheessa apuna ollut rakennustarkastajakin näyttää jo merkinneen hakemukseen täytetyt kentät ok:ksi. Lupakuvissa ei vielä ole rakennusvalvonnan merkintöjä. Kun itse saimme naapuritontin rakennushankkeen tiedotukseen Lupapisteen kautta, kommentointi/reagointiaikaa oli kaksi viikkoa. Oletettavasti sama on myös meidän hankkeen tapauksessa.

Tämän vuotisille tontin varaajille järjestetyssä infossa rakennusvalvonta lupaili, että hakemuksen käsittelyaika on 3-5 viikkoa, mikäli hakemuksen jättäminen ei jää toukokuulle tai kesälle. Silloin käsittelyajat pitenevät ruuhkan vuoksi. Nyt kun rakennusvalvonnalla on ollut jo hyvin aikaa tutustua meidän projektiin ja luonnosvaiheen kommentoinnissakin heidän muutosvaatimuksensa olivat pienehköjä, toivomme, että saamme rakennusluvan minimiajassa. Toivossa on hyvä elää jne.

Ja täytyy vielä sanoa, että on käsittämättömän nykyaikaista ja helppoa, että rakennuslupahakemuksen voi jättää täysin sähköisesti ilman, että rakennusvalvontaan tarvitsee viedä tai lähettää yhtäkään paperia.

//M

Kuva: Jack Douglass / Unsplash